Niiden valta on erityisen ilmeinen presidentinvaaleissa, joissa osavaltioiden järjestämä valitsijakorkeakoulujärjestelmä - jokainen 50 osavaltiosta ja Washington DC käyttävät yhden kierroksen, "voittaja vie kaiken", moniäänisiä vaaleja[1] - tekee käytännössä mahdottomaksi, että joku muu kuin demokraattisen tai republikaanisen puolueen ehdokas voisi voittaa presidentinvaalit. Yhden kierroksen moniäänestys vaalipiirikohtaisesti on taipumus kehittyä kohti kaksipuoluejärjestelmää, ja se johtaa usein myös polarisaatioon: keskittymiseen kahteen hallitsevaan puolueeseen, koska minkä tahansa uuden puolueen on voitettava käytännössä mahdoton este saada enemmän ääniä kuin mikään muu puolue saadakseen äänisaaliin. Erityisen räikeä esimerkki tämän seurauksista olivat Yhdysvaltain presidentinvaalit vuonna 1992, jolloin lähes joka viides amerikkalainen äänesti Ross Perotia, varakasta teksasilaisliikemiestä, joka oli ehdolla riippumattomana ja sai 19 prosenttia äänistä, mutta ei pystynyt saamaan ainuttakaan valitsijakunnan ääntä.

Kolmannen puolueen tai riippumattomien ehdokkaiden on selvästi mahdollista pyrkiä presidentiksi. Se on monimutkainen ja kallis prosessi, jossa on täytettävä useita osavaltiokohtaisia vaatimuksia ja määräaikoja, jotta ehdokkaat pääsevät kyseisen osavaltion presidentinvaalien äänestyslippuun. Kussakin presidentinvaalissa on kolmansien puolueiden ehdokkaita, jotka ovat monien osavaltioiden äänestyslippujen ehdokkaina, ja vaikka niillä ei ole mitään mahdollisuuksia voittaa, niillä voi usein olla suuri vaikutus lopputulokseen, erityisesti Yhdysvaltojen kaltaisessa maassa, joka on jakautunut kahtia kahteen leiriin, ja viimeisimmät presidentinvaalit on ratkaistu hyvin pienellä äänimäärällä.

Esimerkkinä mainittakoon vuoden 2000 vaalit George W. Bushin ja Al Goren välillä, joissa Gore voitti kansanäänet, mutta hävisi vaalit, koska Bush voitti Floridassa alle 600 äänellä (mikä vahvistettiin kiistanalaisella korkeimman oikeuden 5-4-ratkaisulla). Ralph Nader, kuluttaja-asiamies, joka oli saavuttanut valtakunnallisen maineen menestyksekkäästä hyökkäyksestään General Motorsia vastaan, asettui vihreiden ehdokkaaksi vuonna 2000 ja sai Floridassa lähes 100 000 ääntä. Monet demokraatit syyttävät Naderia siitä, että Gore hävisi vaalit. Jos vain pieni vähemmistö Naderin äänestäjistä Floridassa olisi äänestänyt Gorea (ja sama laskelma pätee Naderin 22 000 äänestä New Hampshiressa), demokraatti olisi voittanut presidentinvaalit.

Yksi harvoista asioista, joista republikaanit ja demokraatit ovat nykyään yhtä mieltä, on se, että he eivät halua vuoden 2020 toistumista, Biden vastaan Trump, mutta tätä kirjoitettaessa tämä näyttää olevan molempien puolueiden esivaalien todennäköinen tulos. Molemmilla ehdokkailla on tällä hetkellä samankaltainen, erittäin negatiivinen luokitus amerikkalaisten äänestäjien keskuudessa, mikä on poliittinen asetelma, joka heijastaa turhautumista molempiin puolueisiin, mikä lupaa hyvää kolmannen osapuolen ehdokkaalle. Tuoreen mielipidekyselyn mukaan neljäkymmentäneljä prosenttia amerikkalaisista on valmis harkitsemaan kolmannen puolueen ehdokasta, jos Trump ja Biden ovat kahden johtavan puolueen ehdokkaita[2]. Demokraattien kannalta on pahaenteistä, että 45 prosenttia demokraateista on avoin kolmannen puolueen ehdokkaille, kun taas republikaaneista vain 34 prosenttia. Näyttää siltä, että Bidenillä on vähemmän vankka ote äänestäjiinsä kuin Trumpin äänestäjillä, joilla on paljon vahvempi tunneside ehdokkaaseen.

Tulee olemaan muitakin presidenttiehdokkaita kuin demokraattien ja republikaanien, tulee olemaan vihreiden ehdokas, joka saattaa hyvinkin houkutella nuoria äänestäjiä, jotka ovat raivoissaan Bidenille siitä, että hän on hyväksynyt Mountain Valley -putken rakentamisen (Länsi-Virginian senaattorin Manchinin lemmikkihanke) sekä suostunut myöntämään lupia öljynporaukselle Alaskassa ja Meksikonlahdella. On myös syntynyt uusi "No Labels" -liike, joka aikoo ilmoittautua presidentinvaaliehdokkaaksi kaikissa osavaltioissa. Senaattori Joe Liebermanin ja muiden yleensä vasemmistopoliitikkojen perustamaa liikettä pidetään myös suurena uhkana demokraattisen puolueen mahdollisuuksille voittaa vuoden 2024 vaalit.

Pilaako kolmannen puolueen ehdokas vuoden 2024 vaalit joko demokraattien tai republikaanien kannalta? Kun useimmat mielipidemittaajat ennustavat, että vuonna 2024, aivan kuten vuonna 2020, vaalit ratkaistaan pienellä äänimäärällä muutamissa vaihtelevissa osavaltioissa, jopa kolmannen osapuolen ehdokkaan vähäinenkin esiintyminen voi muuttaa lopputulosta.


Ymmärtääksemme vuoden 2024 Yhdysvaltain presidentinvaaleja meidän on seurattava tarkkaan, mitä tapahtuu Bidenin ja Trumpin agendan lisäksi.


[1 ] Lukuun ottamatta kahta osavaltiota, Mainea ja Nebraskaa, jotka jakavat valitsijamiesten äänet osittain kongressin vaalipiirien mukaan eivätkä yksittäisinä osavaltioina, mutta tällä ei ole koskaan ollut merkittävää vaikutusta presidentinvaaleihin.

[2] NBC Newsin kyselytutkimus, joka tehtiin 16.-20. kesäkuuta 2023.

Author

Patrick Siegler-Lathrop is a dual-national American-French businessman living in Portugal, having pursued a career as an international investment banker, an entrepreneur-industrialist, a university professor and a consultant. He is the author of numerous articles on the US and a book, "Rendez-Vous with America, an Explanation of the US Election System". He is currently the President of the American Club of Lisbon, a 76-year old organization "promoting goodwill and understanding between people and cultures". For more information: https://RendezVouswithAmerica.com

The opinions expressed herein are personal and not those of the American Club of Lisbon.

Patrick Siegler-Lathrop