Jaakko näytti minulle tietä tammimetsän halki, syöksyi alas korkeilta oksilta ja torui, jos hötkyilin. Haikarat eivät torkkaile. Haikarat ovat kiireisiä lintuja, ja niiden on saatava sinut nopeasti liikkeelle, jotta ne voivat palata salaisille teilleen huomaamatta.
Keväällä nämä metsät täyttyvät käkiksen ja kuikan äänistä, ja jopa kesän häikäisevässä valossa ne huokuvat tunnetta siitä, että aika ei ole aivan pysähtynyt, mutta se tuntuu taipuisalta tai kimmoisalta, jossa vuosisadat muuttuvat sekunneiksi ja minuutit kestävät ikuisesti, molemmat samaan aikaan. Kukkulan yläpuolella sijaitsevat neoliittiset asuinpaikat vain lisäävät vaikutelmaa sijoiltaan joutuneesta ajasta.
Kirjoittaja: Fitch O´Connell;
Maapolku
Tammimetsän takana on leveä, hakattu maantie, joka johtaa Perraçon yläpuolella olevalle huipulle. Matkalla se ohittaa puoli tusinaa röykkiötä, joita kutsutaan puhekielessä mamoiksi. Myöhäisellä neoliittisella kaudella oli tapana haudata arvokkaiksi katsottujen ruumiit jättiläismäisiin röykkiöihin, jotka oli pystytetty pääväylien läheisyyteen, joten polku, jota kävelin, oli ollut muiden jalkojen tallustama jo ainakin viiden tuhannen vuoden ajan, luultavasti paljon kauemmin. On vaikea olla ihmettelemättä sitä, että yhtäkkiä huomaa olevansa esi-isiensä matkatoveri. Aikamatkailu ei ole koskaan tuntunut näin helpolta.
Huolettomien röykkiöiden löytäminen oli sen sijaan jotain aivan muuta tässä mäkisessä ja tiheään metsäisessä maassa. Kartat osoittivat puolen tusinan hautakummun likimääräisen sijainnin, mutta varsinainen löytäminen oli kätköilyä tyhjyyteen, ellei revittyjä housuja ja piikistä naarmuuntuneita käsiä lasketa joksikin. Tavallaan sillä ei ehkä kuitenkaan ollut mitään väliä, ja etsimisen teko oli se, mikä oli tärkeää. Siellä oli äkillisiä auringon täyttämiä aukkoja - peräti pilkullisia aukkoja - outoja laikkuja hullunväristä jäkälää, puoliksi hautautuneita kiviä, jotka saattoivat tai eivät saattaneet olla nokitukia, jyrkkiä, kasvillisuuden peittämiä kumpuja, outoja painaumia maassa.
Kirjoittaja: Fitch O´Connell;
Millainen oli halu löytää mamoa? Luultavasti sama kiehtovuus, joka minua kiehtoi lapsena historiallisessa kaupungissa, jossa kasvoin ja jossa aika ajoin mietiskelin renessanssiajan kiviveistosta. Kuljin sormellani pitkin jonkun käsityöläisen hienovaraista taltanjälkeä, joka oli seissyt samassa paikassa työskentelemässä lähes puoli vuosituhatta aikaisemmin, ja yritin löytää yhteyttä. Onnistuinko siinä silloin lapsena vai hiljattain Portugalin kukkulalla? Kuka tietää?
Kallioiset korkeudet
Monte Galegon kallioisilla kukkuloilla ei ole mitään muinaisesta asutuksesta nähtävissä harjaantumattomalle silmälle, mutta todisteita on silti - nuolenkärkiä, keramiikan sirpaleita, tulipesien jäänteitä - kaikki suurten kallioiden muodostaman luonnollisen kehän sisällä. Monilla lähialueen kukkuloilla asui ihmisiä myöhäisellä neoliittisella ja varhaisella kalkoliittisella kaudella. Niitä oli epäilemättä helppo puolustaa, ja laaksojen runsas peltomaa ja runsas vesivaranto olivat vahvoja vetovoimatekijöitä. Monte Galego sijaitsee kahden jokijärjestelmän välisellä valuma-alueella: etelässä purot laskevat Tâmega-jokeen ja edelleen Douroon, kun taas pohjoisessa ne ruokkivat Rio Ave-jokea, joka laskee mereen Vila do Condessa.
Kirjoittaja: M: Fitch O´Connell;
En odottanut tapaavani villieläimiä, mutta pidän keppiä mukana kaiken varalta. Villipossut voivat yhä olla uhka näillä seuduilla, mutta luonnonvaraiset koirat ovat todennäköisempiä, ikään kuin varjo niistä susista, jotka vaelsivat täällä viime aikoina. Kukkulalla ei ollut yhtään tiaista, mutta iberialainen puukiipijä oli paljon sanottavaa itsestään. Kun kävelin alas laaksoon, pohdin, että oli hyvin todennäköistä, että monet naapurikylien asukkaat olivat suoraan polveutuneet niistä, jotka asuivat aikoinaan kukkulan asutuksessa ja hautasivat arvokkaansa suuriin savisiin hautakammioihin. Kun tämä oli mielessä, oli vaikea olla vilkaisematta toista kertaa vanhaa miestä, joka raivasi kuolleita puita pellolla. En tiennyt, kuka hän oli, enkä puhunut hänelle, joten minun oli helpompi panna hänen harteilleen koko ihmisen asutuksen historia tässä laaksossa. Olin varma siitä, että hän kuului siihen sukupolveen, joka on täysin sopusoinnussa maan kanssa, jota hän viljelee.
Kirjoittaja: Fitch O´Connell;
Edesmennyt appiukkoni oli tällainen: mies, joka oli täynnä tietoa luonnonympäristöstään, mutta jota ei rasittanut mikään sentimentaalinen tai romanttinen käsitys mistään siitä; käytännön viisauden ja syvään juurtuneiden taitojen lähde. Kuten valosaaste peittää läheisyytemme muuhun kosmokseen, koneiden ohjaama elämämme tukahduttaa suhteemme luontoon ja tekee tietämyksemme siitä pinnallisemmaksi. Aikakauden surullisuutena on sanoinkuvaamaton tunne siitä, että suuri osa tästä viisaudesta katoaa pian. Epäilen, että vanhalla tuntemattomalla maanviljelijällä, joka raivaa peltoaan haravalla, on enemmän yhteistä kukkulalla aikoinaan asuneiden muinaisten kanssa kuin useimpien nuorempien aikalaistensa kanssa.
Fitch is a retired teacher trainer and academic writer who has lived in northern Portugal for over 30 years. Author of 'Rice & Chips', irreverent glimpses into Portugal, and other books.